tiistai 19. huhtikuuta 2016

remonttttiiiii

Se on edennyt...se ei ole valmis...Huoneen molemmat pääty seinät on huokolevytetty, makulaaripaperoitu ja tapetoitu Jee !
Sisäseinä.
Yläosaan jää kaistale jossa tulee menemään sitten sähköt ja vesiputket talon toiseen päähän, se on tarkoitus paneloida. Keskelle seinää halusin että jää pieni "kurkistusikkuna" vanhaan hirteen, siihen on tulossa listoitus, ja minulla on siihen valmiina jo taulunkehyksiä jotka aijon siihen laittaa.
Ulkoseinä.
Tässä vaiheessa emme vielä olleet laittaneet ikkuna somistetta jonka taakse sitten sain laitettua pelargonioita, lattia oli osittain maalattu.
No nyt pelargoniat on siellä piilossa ja sitten se antaa meille vähän suojaa ja varjoa myös aamu auringolta.
Lattian kanssa päädyin seuraavaan ratkaisuun. Pesin sen kunnolla kidesoodalla.
ja vain pakollisista kohdista hioin sitä.
Se on aivan ihana, kun siinä näkyy kaikki ne kolhut mitä ajan saatossa lattiaan on tullut. Väri on sama kuin keittiön lattiassa ja maali on se sama, Tikkurillan betolux akva.Me ollaan oltu siihen tosi tyytyväisiä. Maalia ei ollut ihan riittävästi, joten pieni pätkä on vielä maalamatta.
Tältä seinältä puuttuu sitten myös vielä levyt ja tapetti. Olen sitä arponut mielessäni....laitetaanko vai ei, mutta koska tässä on tämä pieni ovi seuraavaan huoneeseen ja se on käytön kannalta täysin turha, niin tulemme laittamaan siihen tapettia / huokolevyä tohon vanhaan kaappiin saakka. Tälle seinälle tulee myös matalaa kaapistoa, jota tullaan tarvitsemaan työhuoneessa paljon. Toinen matala kaapisto tulee sitten vastakkaiselle seinälle. Jossa on se ikkuna myymälä tilaan. Se myös on saannut jo listoituksen ja maalia.


Ja vaikka huone ei ole valmis vein sinne jo tietsikka pöydän...en voinnut vastustaa....tässä nytkin istun ja kirjoittelen, kaminan lämmössä...kun ulkona sataa vuoroin vettä ja rakeita.
Vanhaan puukaappiin olen saannut hyvin piiloon kaikki toimisto hommelit...tulostimet,kansioita ja paperit.

Toi tapetti on kyllä mielestämme uskomattoman hieno. Se on todellinen katseen vangitsija, mutta yhdistettynä valkoseen se ei ole ollenkaan liian värikäs. ILOINEN  !

1 kommentti:

  1. Vau mikä tapetti, tykkään.
    Vierailin eka kertaa blogissasi.
    -mummi-

    VastaaPoista