sunnuntai 25. lokakuuta 2015

pieni

kuoleva kyläkö ?

Asia mikä on viimepäivinä puhuttanut ja pohditattunut tällä kylällä monia.
Vuoden aikana täältä on loppunut kyläkoulu, pankki ja nyt sitten viimeisenä
kyläkauppa laittoi ovensa kiini Perjantaina.
Siihen syitä on varmasti monia....
Pohdin tässä vain sitä, miten se vaikuttaa meihin ja mitä se on meille antanut.

Kun muutimme tänne kyläkaupalla oli suuri rooli meidän kotitumisessa, siinä mielessä että se on meidän talon vastapäätä.
Siellä tapasi kaikki kyläläiset ja myös mökkiläisiä.
Sitä kautta tutustuimme ihmisiin...ja se myös toi Lassille alkuun työ hommeleita...ja kyllä, myös kaupan asiakkaista osa poikkesi kesäpuodissa.

Tosin meillä molemilla on aina ollut kyky tulla helposti ihmisten kanssa toimeen
sekin luonnollisesti edesauttoi kotitumista.


Kun muutimme maalle asuimme Helsingin ydin keskustassa, joten kaikki palvelut olivat vain oven avauksen takana. Me tiesimme että maalle muutto veisi kaikki palvelut useiden kilometrien päähän.
Ennen tänne muuttoahan asuimme keskellä ei mitään.
Ei naapureita, eikä kyläkauppaa. Lähin kauppa oli 7 tai 30km päässää riippuen siitä mitä tarvitsi joten siinä mielessä tilanne ei meille ole outo.
Teimme ne valinnat jo silloin kun muutimme maalle.
Luonnollisesti nyt on ollut helpompaa kun kyläkauppa on ollut kadun toisella puolella...monille vanhoille kyläläisille kauppa on ollut myös tärkeä kohtaamis paikka jossa on vaihdettu kuulumiset.

Se on surullista että näin ei enää ole.
Pieni kylä on vähän kun kerrostalo....kylässä on kerrostalon koko asukas kirjo.
Tosin kerrostalon hississä naapurit eivät keskustele keskenään...kylällä ihmisillä ei koskaan ole niin kiire, ettäkö ei muutamaa sanaa kerkeäisi vaihtamaan.
Luulen että pienessä kylässä koko ikänsä asuneilla on vaikea nähdä sitä voimavaraa mikä siinä juuri onkin kiehtovaa.
Eli ne ihmiset...ne persoonat....
Se että kyläkauppa loppui on tosi surullista, mutta niin kauan kun kylässä on ihmisiä se on mielestäni hengissä.
Se pitäisi ihmisten pystyä ymmärtämään.

Totta kai, täytyy ja pitää pystyä yhdessä keksiä uusia ratkaisuja siihen miten tästä eteenpäin...missä nyt kyläläiset tapaavat...jne.
 Jos on tahtoa, on myös mahdollisuuksia.
Me ollaan viihdytty hyvin tässä pienessä kylässä...tämä on ollut meille se oikea ratkaisu kun pohdimme tänne muuttoa.
Mutta se täytyy sanoa....me myös tiedetään että elämää on muuallakin.
Kaikki asiat ovat vain omia valintoja.
Miten tämä sitten vaikuttaa sitten maalaiselämää kesä puotiin..
En enää oikeen osaa stressata tai pohtia niitä asioita mille en pysty tekemään mitään....koska se on täysin hyödytöntä.
kesäpuoti tulee olemaan auki ensi kesänäkin ja aika näyttää mitä sitten.
Luonnollisesti toivon ja haluan uskoa että kylälle löytyisi uusi kyläkauppias ja pyrin myös sitä asiaa ajamaan eteenpäin jotta näin kävisi.

On ollut ilo olla tekemisissä kyläkauppiaiden kanssa, mutta elämä jatkuu ja eihän ne ihmiset mihinkään katoa.


Niinpä...lämmin ajatus


Kuvat otettu täällä tässä vuosienvarella...




pimeys

sai vihdoin aikaan sen että...päivitimme kaikki ulkovalot uusiksi.
clasulta löytyy näitä minun mielestäni vanhaan taloon hyvin sopivia 
 ulkovaloja kohtuu hintaan,
Nyt talon molemmissa päädyissä edessä ja takana ovien päällä on 
 samanlaiset ulkovalot.
Valaisevat myös erittäin hyvin.
Samalla kun näihin vedettiin kaikki uudet sähköt takapihalle tuli myös ulkopistorasia jotta sain valaistua nämä.
Mun äidin ja isän vanhat polkupyörät jotka on meillä nostettu seinälle.

Valoviikkojen kunniaksi meillä on nyt ollut aivan oma valoteos seinällä.

Ps.Toi ylin, isäni pyörä on vanha crescent jossa on hieno rekisterikilpikin.
Hän osti sen ensimmäisillä palkkarahoilla jotta pääsi helpommin töihin.


meillä

alkaa olemaan kaikki syyshommat ulkona paketissa...
Aurinkoiset säät saivat aikaan sen että oli ihan pakko tarttua haravaan..
siivota kasvulaatikot....
kerätä kaikki kupit ja kipot säilöön...
Viedä daalian juurakot kellariin...
säilytettävät kukkaset sisälle...
mulla oli muutamassa kukkaistutuksessa muraattia ja istuttelin
ne pienempiin saviruukkuihin ja toin sisälle, en millään raaskinut niitä heittää pois.
ja alesta ostetuille kähröille en keksinyt mitään paikkaa, joten istutin ne ruukkun ja toin sisälle...hauska nähdä miten tässä käy...
jos ovat ensi keväänä hengissä istutan ne sitten jonnekkin...kun taas ajatus puutarhan suhteen kulkee sujuvammin.
Ajattelin vielä yhden kerran käydä katsomassa olisiko suppilovahveroita tullut lisää, koska niiden kohdalla sato on ollut tosi huono.
Mutta muuten se sitten tämä syksy alkaa olemaan paketissa.


lokakuussa

on taas saannut ihailla niitä uskomattoman upeita auringonlaskuja.
Niitä, joihin silloin kun tänne 4 vuotta sitten Lokakuussa muutimme, ihastuimme.

siis tämä näkymä on meidän keittiön ja olohuoneen ikkunoista.

en usko että ikinä kyllästy siihen...

niin mykistävä se on ollut taas.

tuli

sitten viime myrskyn aikaa testattua...toimiiko meidän kaasuliesi
ilman sähköä...
jep toimii... !
Se tässä kaasuliesi osassa oli myös tarkoituksena, että pärjättäisiin sähkökatkojen ajan myös ruuan laiton suhteen helpommin.
Paitsi tietenkin myös, että sillä on maailman helpoin ja nopein ja parhain valmistaa ruokaa...ihan joka päivä.

tämä

on niin tätä...
Kun olin laittamassa uusia tuotteita nettikauppaan...sivujen rakenne meni rikki.
Muutaman päivän tappelin asian kanssa itse...(kyllä minä osaan...)
Kunnes luovutin.
Sivujen rakenne on nyt korjattu ylläpitäjän toimesta.
(en olisi edes osannut niitä korjata...)
Nettikauppa toimii kyllä,mutta ei ole kovin käyttäjä ystävällinen.
Kun saan kaupan taas näyttämään paremmalta, lisään heti miten uusia
tuotteita.