Näiden lisäksi olen laittanut vasta syysastereita ja pientä kosmoskukkaa...vauhti alkaa kohta kiihtymään, kun alan esikasvattamaan keittiöpuutarhaan meneviä taimia.
Pelargonioille vaihdoin mullat 18.3 ja sitten kun olin saannut maalattua osittain työhuoneen lattian, sain niitä sinne myös. Myymälän ikkuna taas alkaa muistuttamaan pientä viidakkoa, kun ovat nyt saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä.
Suloinen tapaus on tämä jalo hortensia jonka minun isäni oli ostanut äidilleni äitienpäivä kukkaseksi vuosi ennen kun nukkui pois. Se on nyt ollut minulla 3v. ja olen sitä säilyttänyt samalla tavalla kuin pelargonioita sisällä viileässä. Siihen oli kasvanut aivan uskomaton juuristo viime kesänä, joten leikkasin sitä aika reippaasti pois.
ja niin se siitä käsittelystä tokeni ja alkoi puskemaan nuppuja oikein kunnolla.
Olen iloinen että olen pystynyt pitämään sen hengissä.
Moikkelis! Piti oikein tarkistaa että koska oon tomskuja kylvänyt, Oli 10, 11 ja 14.3. Luulis että kuu on silloin ollu kohdillaan ;) Taimet ei oo kyllä vielä kummoisiakaan,sellaista kymmentä senttiä vasta. Keijunmekot on kyllä parhaimmat mitä koskaaan (tietysti nyt alkaa kuukahtaa kun elvistelen) Sun mielestä kevät ja lämmin on tullut varhain. Musta taas tuntuu niin kuin sitä ei olis vielä tullutkaan. Lunta tai olisko ollut rakeen tyylistä heitti taas tänään kunnon kuuron kun tultiin puuhommista kotiinpäin. Niin koleaa että kalsaritkaan ei oo vielä jäänyt matkasta. No täytyy kyllä korjata että joku päivä on ollut lämmin mutta harvassa ne on ollu täällä päin. Pihaakaan en oo vielä haravoinu kun on niin märkää. Ja lumikellot ei sitten ilmestyny tänäkään keväänä.... Muutenkin on ollu vähän saamaton olo, muuhun ei ole oikein paloa kuin huutokauppoihin. Ja retrokuppejakin on nyt todella tarpeeksi. Teilläkö kissit rompottaa. Hauska sana, meilläpäin ne ehkä klesuaa. Ja hienolta näyttää tapetti ja en lakkaa ihmettelemästä tuota teidän tekemisen intoa. Kun ajattelen meidän tulossa olevia hommia niin vaan alkaa ahdistaa... Ja ensi kesänäkin pitäis leikata nurmikot neljässä paikassa. Juu mutta voi se iloksi muuttua kun saadaan lämpöä ja aurinkoa. Ja kohtahan on vappu! Siitähän kesä virallisesti taitaa alkaa. Toivotaan että muutenkin. Terveisin sisko
VastaaPoistaMoikka Sisko =) Niin ne on niitä henkimaailman juttuja...siementen itämiset ;) Meillä on ollut välillä jo tosi lämmintä ja lumet lähti tosi aikaisin kun muutenkin sitä oli tosi vähäsen. No nyt nämä 2 pv. on sitten satanutkin lunta ja räntää vuoronperään...argh...Kyllä minullakin on villasukat ja lammastossut jalassa ( kesät...talvet...) Oi hieno että on nyt retrokuppi kokoelma löytynyt. En tiedä missä päin ne kissit rompottaa...se on vain meillä ollut sellainen yleis sana niiden rompotukselle =) Klesuaa taas on minulle aivan uusi sana...suomenkieli on niin rikas. On meilläkin niitä hetkiä kun ei jakasaisi tehdä mitään, ja hyvä niin...olen myös huomannut että kun saan jonkun remontti homman valmiiksi, siitä tulee hyvä mieli ja se sitten ruokkii sitä tekemis energiaa. Meillä on tässä talossa vielä niin paljon tekemistä.Hauska juttu oli että minuun otettiin yhteyttä. Eräs valokuvaaja olisi halunnut tehdä jutun meidän talosta sisutukseen ym liittyen. Olin toki mielissäni, mutta kaikki on niiin kesken...ehkäpä joskus...Kyllä se energia sieltä tulee kun aurinko alkaa paistamaan. Se puussa roikkuva esinen on rautaa, luulen että se on vanhasta ompelukoneesta joku osa. Ihanaa kevään odotusta Ja Vappua !
Poista