sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

suurin

projektihan  toukokuussa oli saattaa myymälä avaamis kuntoon.
Vaikka sitä kuinka ajattelee aikatauluttaa asioita niin ei se vaan niin mene.
Vanha vaatii oman aikansa ja pohdintansa, miten toteuttaa eri ratkaisuja
niin että kunnioittaa sitä vanhaa, mutta samalla tekee itselle toimivan ja
myös hauskan kokonaisuuden.

Myymälä huone on uskomattoman iso 
9m pitkä ja 6m. leveä.
päädyimme rakentamaan kevyet välseinät, jolloin myymälästä tuli
5x5m. ja työhuoneesta 4x6m. Myymälän takaseinältä
lohkaistiin vielä kapea varasto joka on 5m.pitkä ja noin1.5m. leveä
Huone olisi ollut upea pitää isona, mutta kun ajattelee
lämmitystä talviaikana oli aivan turha jättää tilaa niin isoksi.
 eli ennen.

ja sitten rakennettiin maalattiin ikkunapokia...
ja tapetoitiin ja maalattiin ja....
avajaispäivänä ikkunan taakse jää nyt se tuleva työhuone.
toiseen suuntaan katsottuna.
ja nyt
takaseinä ennen.
ja sitten meitsille iski taas joku kohtaus...
kaivoin tapettikirjat esille
leikkasin ja liimasin
ja avajais päivänä
meille jäi vielä syksylle homma kun kadunpuoleinen alin hirsi on aika
heikossa hapessa ja aikataulujen takia emme sitä nyt lähteneet
vaihtamaan, pohdintojen jälkeen päädyimme myös siihen että koska
hirsi on täysin maan alla kadun asfaltin takia laitamme tilalle harkot koska
uusikaan hirsi ei välttämättä kestäisi niissä olosuhteissa.
maalaiselämää-puoti on ilo !
Lattia on upea ja emme sitä edes aijo maalata kun jotenkin vaan se
on niin hieno nähdä kaikki ne vanhojen tiskien paikat.
Ulkoseinät laitoimme nyt huokoleijonalle ja makulatuuritapetille.
Meillä on myös tulossa ikkunanvaihto projekti syksyllä jos vain kerkeämme.
okei tuleva työhuone on nyt pomminjäljiltä ja
siitä se sitten jatkuu..se remontti
"kulissientakana" kuva voisi aiheuttaa järkytyksen ;)
mutta myös nykyinen työhuone oli kuin 2 pommin jäljiltä
avajaisten jälkeen.

Puoti on auki !
 jee !
Kesäkuussa to 12-17 pe 11-17 la 10-14
juhannuksen jälkeen Heinäkuussa ke 12-17 to 12-17 pe 11-18 la 10-14
Tervetuloa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti