keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

pihalla

Olen tosi iloinen tästä meidän pienestä maa pläntistä,vanha puutarha
oli aivan liian iso minulle ja en sitä pystynyt koskaan saamaan
niin valmiiksi kun olisin halunnut..siinä vain oli aivan liikaa työtä minulle.
Toimme vahasta pihasta perennoita tänne ja istutimme ne vasta lokakuun 
alussa.Onneksi viime syksy oli niin leuto että kaikki selvisivät hengissä.
Tässä pihassa on aivan ihania vanhoja puita joista kaikesta en
edes ole selvillä mitä ne on,mutta ajan kanssa selvittelen...
toinen seikka on se että olen vähän odotellut mitä sieltä maasta nousee ennen
kun alamme kaivamaan...jotta emme tuhoaisi jotain vanhaa.
teimme silloin syksyllä kaksi penkkiä,toisen talon etelä päätyyn 
ja toisen salavan alle osittain..
talon päädyssä oleva alue näytti tältä vappuna
ja nyt...
ja salavan alle tehty penkki..
vappuna
siirretyt pionit alullaan
ja nyt..
yksi uusi penkki tuli tai siis yrttimaa...varaston vieressä
oleva vaahteran alle...
sitä sitten voi tarpeen mukaan suurentaa..
nyt siin on vasta oregano ja persilja sekä siiretty mustikka pensas
ja vielä sitten samaan
syssyyn se kesäkeittiö siis jälleen sellainen
väliaikaine...ku tässä kohtaan tullaan sitten joskus tekemään
kaivuu hommia uusille putkistoille
eli ennen..
 laitetaan muutama eurolava,kaappi,vanha kaasugrilli
ja ikean katos penkkii ja pöytää...
varaston seinällä oleva laatikko on tomaateilla...niistä myöhemmin jos ne selvii
näistä viimoista mitkä nyt vallitsee.
Kesäkeittiö oli tehtävä nyt jo kun aloittelemme keittiö remonttia
ja se helpoittaa huomattavasti olemista...






3 kommenttia:

  1. IHANAA!! Mä olen ajatellut, että siellä on touhuttu pajlon.. mutta näin paljon Wau!
    Ihana kuulla teistä!
    Meilläkin on touhuttu paljon viime aikoina: www.vuodatus.ryysyranta.net
    Sanna

    VastaaPoista
  2. Ja väärinpäinhän se meni tietty tuo osote :)
    Sanna

    VastaaPoista