tiistai 26. helmikuuta 2013

Blogi on nyt pienellä tauolla...perheessä tapahtuneen vakavan sairastumisen takia...on vaikea kirjoittaa hyvistä ja iloisista asioista kun sydämessä on surua.

tiistai 12. helmikuuta 2013

ja

koska olemme paremalla puolella vuotta...on pakko laittaa taas kesäkuva jotta usko säilyy vahvana siihen että kyllä se sieltä tulee....
mun lukujärjestys on muuten jotenkin pitänyt paikkansa, mutta mitä nyt yksi mosaikki seinä ja yksi esite ja muutaman päivän flunssa sitä vähän sotki...niin olen "aika" hyvin keskittynyt siihen mihin pitääkin...

Halaus !


viime

viikonloppuna Tampereella järjestettiin ASTA messut.Mänttä-Villpulan kaupunki oli mukana messuilla,Pohjaslahti kuuluu Mänttä-Villppulan kaupunkiin. Täällä valmistui kaava ja kaupunki kaavoitti Pohjaslahdelle uusia hienoja tontteja, joita nyt sitten esittelivät siellä.Pohjaslahdelta oli myös henkilöitä edustamassa kylää.Miten tämä sitten liittyy minuun....minua pyydettiin 2pv.varoitusajalla tekemään esite Pohjaslahdesta....Olen aikaisemmassa elämässä tehnyt mainoksia ja esitteitä joten minulla on kaikenlaisia ohjelmia liittyen siihen. Lupasin tehdä, mutta koska tein sen "talkoo" hommana. Halusin tehdä sen siitä näkemyksestä mikä minun mielestäni on tärkeätä.
Samalla pohdin mielessäni tätä pientä kylää...ja näitä ihmisiä ja maaseutua. 

Ei varmasti ole olemassa yhtä ja ainoata ratkaisua siihen että tälläiset pienet kylät pystyttäisiin pelastamaan.Toivon että meidänlaisia optimistisia hölmöjä löytyisi tästä maasta enenmmän ja päättäisivät tehdä muuttoliikeen toiseen suuntaan ja näinhän se on osittain ollutkin.Kun me muutimme maalle silloin alkoi vasta vähän tapahtua siihen suuntaan muutosta.Koen aina surua kun näen kauniin vanhan talon rapistuvan ilman asukkaita.

Ajattelin myös että tämä pieni kylä on jo nyt antanut meille paljon, suurimmaksi osaksi hyvässä...ja koska olen tälläinen optimistinen hölmö uskon että olemme myös antaneet tälle kylälle jo jotain.







kun

olen sellainen optimistinen hölmö...ajattelen aina et okei joo eihän tässä kauaa mene kun ton teen....niin meillä oli ongelma liesitason yläpuolella oleva seinä.
seinä jossa on aivan uskomattoman upea muoto...jota emme halunneet missään nimessä tasoittaa....
mutta koska tähän tulee 90cm.leveydellä kokkailu tilaa se pinta piti saada jotenkin sellaiseksi että sitä voi pyyhkiä,laatat ,kaakelit ei ollut mahdollisia ehkä joku pieni mosaikkilaatta olisi mennyt, mutta ajattelin että siitä olisi tullut tylsä.
no otin sitten kasan.....
valkoisia laattoja ja pistin ne säpäleiksi ja hamottelin
paperin päälle....todetakseni vain että täysin turha homma...koska kun aloin niitä sitten liimaamaan seinään ei ne siinä muodossa mennyt ollenkaan koska seinän muoto oli osittain niin pyöreä ja epätasainen....no tuhersin sitten 3 pv. no en nyt ihan koko ajan,mutta....vähän kauemmin kuin uskoinkaan....
ja joo siitä tuli sitten tällänen...
olen oikeasti iloinen että tein sen vaikka siinä meni nyt sitten vähän kauemman aikaa kun kuvittelin...
seinän muoto jää nyt upeasti näkyviin
saumamassa vielä puuttuu ja sit se on valmis....ja joo kyllä se keittiö on muutenkin edistynyt ei vielä valmis, mutta edistynyt....



mun

oli ihan pakko laittaa tämä kuva meidän "kirjastosta"
joka siis oli osa meidän "kirjastoa"....joka on nyt ollut jotain aivan muuta...
meille on "valmistumassa" keittiö johon tulee ruokakomero...ja olen ollut niin onnellinen siitä että kyläkauppa on kadun toisella puolella että tämä kuivavarasto on voinnut olla näin pieni ja surkea....



joo

kysynpähän vaan...että onko reilua...kato nyt...mamma...
no kato nyt...
siellä ne taas on....
 
ne naapurin oravat....



kissit

sai joululahjaksi kickeroot, ja Gala rakastaa niitä.
joka ilta Gala pistää pienen muksis muksis painin kickeroon kanssa...Dantten seuratessa vieressä...."mikä tolla on...hä"
yhtenä aamuna tällä viikolla matolle oli ilmestynyt jotain muuta...kickeroiden viereen...
ja minä olin että siis mitä ???
tarkempi tutkimus osoitti että sehän oli päästäinen, kuollut sellainen...niin meillä oli tullut jostain päästäinen sisälle, mutta kissit oli urheasti hoitaneet tehtävänsä vaikka eivät edes syö päästäisiä.... meillä on maailman parhaimmat kissit....